Indeksitaloutemme törmää seinään
Suomen kansantalous on rakentanut viime
vuosikymmenien aikana indeksitalouden. Eläkkeet nousevat taitetulla indeksillä.
Palkat nousevat työmarkkinajärjestöjen sopimilla prosenteilla, joissa on
perinteisesti haluttu mukavalta vaikuttavia korkeita prosentteja ilman ”ostovoiman
turvaamista” kummempia perusteluja. Yksittäiset ihmiset tai talousyksiköt eivät
joudu ottamaan vastuuta lisäarvon luomisesta, prosentti napsahtaa ylhäältä
annettuna pöytään.
Myös valtion kulut ovat nähtävästi pysyvällä kasvu-uralla. YLE:kin
on liittynyt kerhoon, ja avaava indeksikorotus on perinteitä kunnioittaen
nostettu ilmeisesti yli melko röyhkeältä vaikuttaneen viitetason. Tämä lienee pitkän indeksiperinteen avaava heitto, samaa ylellisyysuraa tulemme todennäköisesti seuraamaan vuosikymmenien ajan verokorteissamme. Mitäpä sillä on väliä että yksityisellä mediapuolella
mennään alaspäin, YLE voi indeksilogiikan maailmassa olla toimialan ”markkinaosuuden
ja liikevaihdon” kasvun voittaja.
Kasvun pitäisi hoitaa homma kotiin myös tulopuolella. Kun verotulot eivät nouse talouskasvun ollessa negatiivinen, niitäkin yritetään
nostaa vanhalla indeksikasvu-uralla nostamalla veroastetta. Budjetin
verokertymä-sarakkeeseen toki laitetaan kasvuolettama vanhasta muistista ja
Excel-logiikalla. Ollaan seuraavana vuonna sitten kovin
kummissaan kun kertymä ei kasvakaan.
Mielestäni vanha Suomi-koira ei opi uusia eurotemppuja. Vuosikymmenien
aikana Suomeen muovautuneet rakenteet eivät purkaudu. Tarvitsemme ulkoisen
sopeuttajan tai radikaalin pakkomuutoksen.
Näen kolme vaihtoehtoa 1) euro
heikkenee, 2) ulkopuolinen saneeraaja korjaa rakenteemme tai 3) palaamme meille
sopivampaan kelluvaan valuuttaan. En usko neljäntenä tienä kansalliseen ryhtiliikkeeseen. Indeksikulttuuri on jäänyt pysyvästi rakenteisiimme.
1) Euro ei näytä tuovan pelastusta
indeksikurimukseen Saksan vuoksi
Teollisuustuotannossa indeksit eivät Suomessa sojota ylöspäin.
Päinvastoin, Euroalueen (+0,3%) surkein teollisuustuotannon kehitys oli
Suomessa, -5,9%, kun Saksa kuittasi +2.4% kasvun.
Saksan talouskoneen vaihtotaseen ylijäämä ja EKP:n
valuuttasotaan huonosti sopiva rahapolitiikka todennäköisesti pitävät euron
kurssia vahvistuvalla tai nykyistä liian korkeaa tasoa ylläpitävällä uralla.
Tämä on täysin päinvastainen kehitys kuin mitä Suomen indeksitalous tarvitsisi.
Eurojärjestelmässä ollessamme euro ei reagoi mitenkään siihen
mitä Suomessa tehdään. Vaikka indeksoisimme kulurakenteemme ja valtion menot 50%
ylöspäin, euro jatkaisi vahvistumistaan niin kauan kun valuuttasodan
kilpailevat valuutat lisäävät rahansa määrää enemmän kuin Saksan
rahapolitiikkaan hirttäytynyt Euroalue. On mielestäni epätodennäköistä että
Euroalue alkaisi ajamaan heikentyvän euron valuuttapolitiikka, joka toisi
ulkoisen pelastuksen Suomeen.
Olen esittänyt oman mallini aiemmin, miten euroalueen monetaristinen
kasvusysäys voitaisiin toteuttaa reilulla eurosetelirahoituksella. Realistisesti
ajatellen Suomen mahdollisuus lobata tämä skenaario lienee EKP:n pääoma-avaimen
mukaisen 1,8% tasolla. Toisaalta mikään ei viittaa siihen että Suomessa edes
mietittäisiin Euroalueen laajuisia rahapoliittisia ratkaisuja.
2) EU-25 tuo ulkopuolisen saneeraajan Suomeen
Euron jousto alaspäin indeksiemme vastapainona siis tuskin
tapahtuu. ”Irtisanomiset jatkuvat, kunnes työmoraali paranee.” on hirtehinen
vitsi, joka totuudeksi muutettuna Suomessa kuuluisi paremmin näin ”Irtisanomiset jatkuvat, kunnes
indeksointikulttuuri loppuu tai palaamme omaan valuuttaan”.
Työttömyyden nousu tuskin on tarpeeksi pelottava muutos
indeksiputkiajattelun katkaisulle. Laitan toivoni kohta voimaan tulevaan
Euro-25:n budjettikurisopimukseen. Saamme Olli Rehnin kertomaan että
unionisakkoa heilahtaa jos ei budjettialijäämä korjaannu ja indeksit taitu alamäkeen. Tämä todennäköisesti
johtaa suosituksiin ainakin julkishallinnon palkkaindeksoinnin pysäyttämisestä,
irtisanomisten ja julkisten palvelujen vähentämisen lisäksi. Todennäköisesti
saneeraaja tulee kuitenkin vasta seuraavien vaalien jälkeen, mikä sopinee
useiden politiikkojen suunnitelmiin mainiosti.
3) Paluu kelluvaan valuuttaan, jossa on takaisinkytkentä
paikallisiin indeksointeihimme
VATT:n Juhana Vartiainen pohtii että eurotaloudessa
indeksikuri ja kilpailukyvystä huolehtiminen ovat tärkeitä, mutta sovittavissa
olevia asioita. Yllättäen hän myöntää että Ruotsissa kilpailukyky ei ole kovin
relevantti käsite. Kuinka helpottavaa!
Tämä radikaali väite on miestäni pitkälti totta ja johtuu
mielestäni siitä että jos työmarkkinajärjestöt ja/tai valtio indeksoi yli varojen
ja kantokyvyn, tilanne korjaantuu heikkenevän kruunun kautta. Itse taas en
tunnista Vartiaisen mekanismia ”korkojen säälimättömästä noususta”, koska
Ruotsin korkopolitiikka on mielestäni työllisyyskeskeistä yhtä paljon kuin
inflaation matalalla pitävääkin. Korkeaan työllisyyteen tähtäävä rahapolitiikka on käytössä USA:ssa ja nyt myös Japanissa.
Ruotsin mallissa suomalainen hihasta revittyjen
indeksikorotusten kulttuuri voisi mielestäni jatkua elinvoimaisena, jos niin
halutaan. Siitä ei tarvitse luopua. Mielestäni se vaatii kuitenkin
vastapainokseen kelluvan valuutan. Tämän tulisi joustaa heikentyen vastaavalla
prosentilla kuin indeksipeippoilijat sopivat eturyhmiään miellyttääkseen.
Euroalueessa tämä linkki on poissa, tarvitaan paikallinen vastavaikutusluuppi,
joksi kelluva valuutta sopii mainiosti.
Olen esittänyt kaksi mallia miten nykyeuroa paremmin
kelluvaan valuuttakurssijärjestelmään voidaan siirtyä joko pohjoismaisen
yhteistyön tai markan kautta, tai palaamalla korivaluuttaan Euroalueen
laajuisesti. Tässä myös kaksi vuotta vanha hieman konkreettisempi laskelma mallin toteutuksesta.
Taittuuko Suomi ennen
indeksiä?
Mikäli EKP:llä on vain tarkoituksena 2% inflaatio tavoite niin eikö silloin ole hyvinkin luontaista,että AY-liike korottaa palkkoja sen 2% vuodessa ? Näin suorasti laukaisten koukun kautta ilmaistuna 🙂
No onko asia noin..totta vai tarua?
Ilmoita asiaton viesti
Eihän indeksikorotukset perustu muuhun kuin lainsäädännöllä saatuun ja itse hankittuun neuvotteluasemaan. Ne voisivat olla negatiivisiä tai 10% vuodessa. Ei niissä tarvitse mitään logiikkaa olla.
Suomessa paikalliskuluttajinflaatio ja palkkakehitys on mennyt reippaasti yli 2% ja Euroalueen keskimääräisen kehityksen yli.
2%:lla jatkaminen yli syklin olisi siis toki järkevöitymistä historialliseen käyttäytymiseemme verrattuna. Ikävä kyllä olemme puskeneet indeksijunalla niin korkealle yli Saksan kilpailukyvyn ja valtion kantokyvyn että pieni ryhtiliike ei rittäisi. Lisäksi en usko että edes tulee minkäänlaista ryhtiliikettä (vaihtoehto 4 ei siis toteudu edes lievänä).
Ja eihän kunnon indeksineuvottelija elinkustannusinflaatioon saatikka yksityisen puolen BKT-kasvuun tyydy. Jakovaraahan on siellä toisen puolen taskussa kuitenkin, eikö niin? Ja vaikka ei olisikaan, ei tunnu missään lyhyellä aikavälillä. Kasvu hoitaa tms.
Ongelma on myös että indeksoidaan kilpailukyvystä aika lailla riippumattomaan elinkustannusindeksiin. Suomen elinkustannusinflaatio on muuten korkeampi kuin euroalueella keskimäärin, joka viittaa siihen että kuluttajakorin hinnoittelu on myös holtitonta, ehkä mm. kaupan keskittymisen ja logistiikkakulujen vuoksi. Siihen jos indeksoidaan, saadaan jo pieni kilpailukyvyn menetys verrattuna muihin euromaihin.
Minun mielestäni korotukset voisivat olla mainiosti vaikka 5% vuodessa tästä ikuisuuteen, kunhan valuutta tippuisi saman verran joka vuonna. Kaikilla olisi kivaa ja jokainen olisi joka vuonna voittaja. Eurojärjestelmässä tämä kivan pito vaan on nyt tiensä päässä, koska euroa ei kiinnosta mitä me Suomessa teemme.
Ilmoita asiaton viesti
Itseasiassa ei EKP ole myöskään pysynyt siinä 2%:ssa. Kun asiasta olen lähes tietämätön niin onko palkkakehitys mennyt paljonkin yli 2% vuodessa,kun se tasataan 10 vuodelle?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän EKP:lla on se kuuluisa ”impeccable record” inflaatiossa eli hyvin ovat pysyneet 2%:n kieppeillä, yleensä sen alapuolella.
Suomen palkkakehityksen indeksointi on ollut erittäin reipasta vuoden 2007 jälkeen. Tuossa Suomen Pankin vertailu Ruotsiin ”Finland and Sweden in a cross country comparison. What are the lessons?”
http://www.case-research.eu/sites/default/files/EU…
Sivulla 8 on hyvä vertailu, jossa 5 vuoden kilpailukykymenetykset ovat yli 1% luokkaa per vuosi kilpailijamaihin Ruotsiin ja varsinkin Saksaan. Laitoin sen blogin kuvaksi niin helpompi katsoa.
Ilmoita asiaton viesti
Itseasiassa juuri sain lukea,että tässä pari vuotta on ollut jo n.4% kieppeillä. Pitänee kaivaa jostakin tämä juttu esille..
Kiitoksia muuten asiallisista vastauksista.
Pitänee jättää tuo juttu vain killumaan ilmaan,koska en löytänyt sitä juttua..Pahoittelen.Luottakaamme siis sinun sanaasi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia. Kyllähän zerohedge-yhteiskunnissa on kaikenlaisia laskelmia ”todellisen inflaation” noususta ja kuinka virallinen inflaatio on vain savuverho. Osassa näissä on totuuden jyvä, mutta 4% kuulostaa M3:n kasvulta tms. aggregaatilta jossa rahanmäärän kasvu sitoutuu myös vakuusvaatimuksiin tms. eikä siten näy valuutan ostovoiman/vaihtokurssin heikennyksenä.
Mielestäni Euroalue on deflatoorisessa tilassa verrattuna kilpailijatalouksiin, joten tältäkin pohjalta en usko 2% ylittyneen muuta kuin yksittäistuotteissa ja Suomen palkoissa 😉
Link or it didn’t happen! 😉
Ilmoita asiaton viesti
Oikein hyvä näkökulma. Meillä on käytetty kirjanpitoon ja tilastoihin perustuvaa kamreerimatematiikkaa, joka ei huomioi markkinadynamiikkaa millään tavoin. Niinpä politiikkamme ei ole millään tavoin ennakoivaa, vaan järkyttävän reaktiivista.
Poliitikkojen tuntuu olevan mahdotonta käsittää, että kansalaisten tärkeintä äänestyspäätöstä ei tehdä 4 vuoden välein kopissa, vaan päivittäin lompakolla. Markkinatoimijat tekevät päätöksensä täysin näiden päivittäisten äänestyspäätöksien perusteella, koska niiden on pakko.
Esittämiesi lukujen perusteella politiikan ja markkinatodellisuuden välinen ristiriita on ajautunut Suomessa hurjan nopeasti yhdeksi maailman pahimmista. Tämä ei ole meille yrityspuolella toimiville mikään yllätys. Yllätys on ainakin itselleni se, miten pitkään ratkaisuja jaksettiin hakea neuvotteluteitse.
Koska mitään edistystä ei tapahtunut, teollisuus oli vihdoin pakotettu äänestämään jaloillaan, käytettyään sitä ennen kaikki mahdolliset joustokeinot. Joustojen ulkoistaminen alihankkijoille oli viimeinen hätähuuto, mutta milläs ne joustaisivat, kun joutuvat noudattamaan kuitenkin samoja pelisääntöjä.
Monikaan ei tunnu ymmärtävän tilanteen vakavuutta. Jos haluamme pysyä eurossa, on edessä aivan valtavat julkisten palvelujen leikkaukset, työttömyysturvan ja eläkkeiden leikkaukset, koska veroastetta ei voida nostaa, aiheuttamatta vielä suurempia ongelmia kotimarkkinoilla.
Koska kukaan ei ole valmis luopumaan saavutetuista eduista, eli indeksitaloudesta, on paluu omaan valuuttaan ainoa realistinen vaihtoehto. Muussa tapauksessa lähes kaikki palikat joudutaan järjestämään uudelleen ja sen hinta on inhimillisesti katsoen aivan liian korkea.
Jos olisin itse teknisen alan alihankkija, siirtäisin välittömästi yritykseni Viroon ja etsisin yhteistyökumppanit sellaisista päämiehistä, joilla on valmis jalansija kasvavilla markkinoilla. Käyttäisin kuitenkin suomalaisia ammattimiehiä reissukomennuksilla, mutta kilpailukyvyn takia luultavasti osa heidän palkastaan pitäisi hoitaa Suomen verottajan ulottumattomiin. Muuten heidän ei kannata perhettään jättää ja reissuun lähteä.
Kotimarkkinoilla toimiminen vaatii huippuluokan organisaation tai määräävän markkina-aseman, jotta tuotot olisivat järkevässä suhteessa kulurakenteeseen. Suomessa on nyt paljon tuoretta yrityskantaa, jonka taidot ja kokemus ei tässä riitä. Samainen kulurakenne kuristaa kuluttajaa, jolla ei olisi varaa laskea palkkaansa yhtään.
Ilmoita asiaton viesti
Nostat hyviä huomioita. Indeksitaloudessa voisi pärjätä myös sahalaitakuvioilla eli ensin noustaan kulurakenteessa liian nopeasti ja sitten yksikkö lopetetetaan, kaikki saavat potkut. Tämän jälkeen työttömät aloittavat parikymmentä prosenttia alemmalta tasolta taas indeksoitumaan. Tämä mielestäni muistuttaakin nykyajan Suomea.
Ikävä kyllä tämä luovan tuhon irvikuva tuhoaa kovasti osaamista ja yrityksiä.
Julkisella puolella tätä sahakuviota ei tule koska otetaan syömävelkaa jolloin kupla voi kasvaa vuosikausia tai vuosikymmeniä ennenkuin ulkopuolinen saneeraaja romauttaa sen raskaalla kädellä.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä muistutus indeksipeippoilijoille ;-).
Olen ymmärtänyt, että tuohon indeksihissiin totuttiin 1960- 1980-luvuilla, jolloin ongelma ratkaistiin aina kuin ”itsestään” devalvoimalla. 1957 ja 1967 yli 30%, ja 1980-luvulla useampi pikkudevalvaatio, kun todettiin, että palkka/kulukehitys hinnoitteli maata ulos markkinoilta. Vuosikymmenten mittaan korjausvauhti oli noin +-30%/10v.
Öljykriisi keskellä 1970-lukua aiheutti ylimääräisen kulusätkyn. Ehkäpä Venäjällekin (=NL) onnistuttiin joskus myymään sekudaa priimahintaan ystävyyden nimissä…
Jahkailua valitusta strategiasta on nyt jatkettu yli 2 vuotta ja tuntuu siltä, että Sami Miettisen lääkevaihtoehdot eivä vieläkään maistu. Vain yksi kelpaa, mutta sen nimeä ei mainita: sisäinen devalvaatio. Sen sosiaalis-taloudellinen hinta voi yllättää enemmän kuin euroaleen ongelman suuruus.
Tiedetyistä ongelmista vaikenemisen kulttuuri kattaa sekä EU:n että kotimaan:
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/08/14/v…
”Europäättäjät vakuuttivat eurovaltioiden velkakirjojen riskittömyyttä vielä kuukausia sen jälkeen, kun Kreikka ei saanut markkinoilta euroakaan uutta lainarahaa millään hinnalla…”
Indeksiautomaatin toiminnan jatko ei helpota yhtään Suomen asemaa tässä ympäristössä.
Ilmoita asiaton viesti
Jep, noinhan se silloin meni ja työttömyys oli melko mukavan positiivista, kunnes sitten 90-luvun alussa vedettiin oikein kunnon sekoilu minirevalvaatioineen ja markan puolustamisineen.
Valuutan kiinnittäminen sinne sun tänne ja samalla indeksipeippoilun salliminen johtaa tosiaan toistuviin devalvaatioihin. Saadaan sahalaitakuvio valuutassa alenevalla trendillä. Mikäs siinä, mutta tuntuu kovin keinotekoiselta.
Mielummin kelluvaa valuuttaa suoraan niin ei tule tarpeettomia spekulanttivoittoja valuutan kiinnitysputken murtumista oikein veikanneille, tai peräti sellaista puskeville.
En myöskään usko Suomen Pankin kykyihin kiinnitettyjen valuutojen kanssa. Osaaminen oli ainakin ennen karmean huonoa. Ruotsista kannattaisi kopioida systeemi melko sellaisenaan.
Mutta onhan tuossa noita muitakin vaihtoehtoja. Kunhan ongelma ensin vaan tiedostettaisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Rivien välistä maalautuu hieno kuva suomalaisesta huippuosaamisesta.
Meille Länsi-Suomessa asuville indeksipelleilystä on hyvä esimerkki vaikka sairaanhoitopiirimme joka indeksoi itsensä tolkuttomiin velkoihin ja nyt irtisanoo. Pelastuksena voi tulla lait vastaan, kun yhtälöä ei enää vain voi ratkaista, ei voi enää karsia kuluja, menoja ja indeksoida yhtä aikaa palkkoja ylös (toisaalta erikoisairaanhoito on muutenkin melkoinen haaste koska palkkojen lisäksi laiteinvestoinnit, koulutukset, lisenssit jne. nostavat hintoja & menoja joka tapauksessa.)
http://www.sss.fi/uutiset/522066.html
”Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus päätti tiistaina käynnistää koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut säästöjen löytämiseksi.”
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, epärealistiset kulupuolen indeksijunan siirrot tulobudjetin toiveunelmanousuun ovat hyvin yleisiä. Koska kulujen nousulle ei voi mitään, toivotaan että jollain taikuuden alalajilla tulopuoli on naimisissa menopuolen kanssa.
Konkurssilainsäädäntö tuo juridisen vastuun ja pisteen tällaisen toiveajattelun väärinkäyttäjille yksityisellä puolella. Julkisella puolelle voisi sopia konkurssilainsäädännön tuominen myöskin. Liikelaitosten muodostaminen on osa tätä kehitystä. Kuten Detroitin konkurssikin!
http://www.nytimes.com/2013/07/19/us/detroit-files…
Näyttäisi että vain juridinen vastuu, konkurssit ja irtisanomiset pysäyttävät indeksipeippoilijat. Ikävä tapa hoitaa asioita. Varsinais-Suomen konkurssia tuskin haluavat edes indeksipeippoilijat, mutta heillä on putkinäköinen kokemusperusteinen vakaa usko indeksitalouden toimivuuteen.
Ilmoita asiaton viesti