Euron tulevaisuus – markan toinen tuleminen

Minulla on ollut kunnia olla Vesa Kanniaisen vetämässä "Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot" hankkeessa yhtenä 12 asiantuntijana (mukana olijoista on julkaistu mm. Tuomas Malinen, jonka kanssa raapaisimme aihetta Radio Ravussa, sekä Elina Lepomäki, joka myös kävi puhumassa aiheesta tänään). Ajatuspaja Libera valittiin julkaisemaan teos 7.5. mutta ei ole vaikuttanut sen sisältöön. Muita kirjoittajia tulee julkisuuteen puhumaan aiheesta viimeistään julkistamishetkellä Economicumissa. Yhteisnimemme on #EuroThinkTank.

Libera julkaisi pienen maistiaisen kirjan skenarioista, blogaukseni markan toisesta tulemisesta. Sixten Korkman on kirjassaan Euro – valuutta vailla valtiota pohtinut markan käyttöönottoa pintapuolisesti, mutta muuten asiaan ei ole juuri perehdytty Suomessa. Itse raapaisin aihetta täällä kaksi vuotta sitten kirjoituksessani Isosta eurosingosta markkapyssyyn.

Ohessa kirjoitukseni Liberan blogiin aiheesta "Markan toinen tuleminen". Valuuttaunioneja tulee ja menee. Ensimmäinen tulemisemme oli jo 150 vuotta sitten! Henkeä ei kannata pidätellä toisen tulemisen kohdalla. Kirjakaan ei ole eurokriittinen vaan analyyttinen. Siinä käsitellään myös muita Euron tulevaisuuden skenaariota kuten 18 maan Euroliittovaltiota (USA:n mallin mukaisilla järkevillä tulonsiirroilla), sekä Maastrichtin sopimuksen mukaista euroa. Kannattaa tutustua!

—–

Markan toinen tuleminen

Aiempi kirjoitukseni ’Kaksipäisen kotkan varjosta” kuvasi markan käyttöönottoa 150 vuotta sitten. Minkälainen savotta markan toinen tuleminen olisi?

Yllättävää kyllä, markan paluu ei olisi erityisen monimutkainen tai kansantaloudellisesti vaativa operaatio. Ero tapahtuu viikonlopun yli Suomen Pankin ilmoituksella olla muuntamatta muualta euromääräisesti tulevia suorituksia suhteessa 1:1. Tämän jälkeen markkinat alkavat välittömästi hinnoitella markan suhdetta euroon ja muihin valuuttoihin, kuten tapahtui ruplaunionin ja Tsekkoslovakian rahaliittojen hajotessa vuonna 1993 (Pomfret 2002, Nordvig 2014). Myös markan kellutus vuosina 1993-1996 alkoi yhden päivän toteutuksella. Ruotsi toimi samoin, mutta on jatkanut kruununsa kelluttamista, hyötyen rahapoliittisesta joustosta toisin kuin Suomi.

Ongelmia syntyisi jos markka devalvoituisi voimakkaasti euron arvoon nähden. Silloin käteiseurot poistuisivat kierrosta, koska yritykset ja yksilöt eivät haluaisi vaihtaa rahojaan vähempiarvoiseen markkaan. Näin ei kuitenkaan ole. Jens Nordvig, Nomuran ekonomisti arvioikin että markka voisi olla vain 7% euroa heikompi koska ulkoinen rahoitusasemamme on hyvä ja vaihtotaseemme on vain hiukan negatiivinen.  Lisäksi Suomessa huomattavan suuri osa kaupankäynnistä tapahtuu pankki- ja luottokorteilla tai sähköistä rahaa käyttäen (Leinonen 2007). Vaikka vaikutus ei ole suuri, olisi perusteltua jättää Suomessa kiertävä käteinen euroiksi eikä vaatia välitöntä markkoihin vaihtoa tai leimaamista.

Hieman pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna Suomen valuutan heikentymisen Yhdysvaltojen dollaria ja Saksan markkaa vastaan katkaistiin vahvan markan politiikalla 1990-luvun alussa, silloisten päättäjien uskoessa virheellisesti kiinteiden valuuttakurssien voimaan taloutemme vakauttajana. Euroon liittyminen vuonna 1999 aloitti toisen vahvistumisjakson. Nyt olemme suunnilleen vuoden 1991 tilanteessa, tällä kertaa ilman kelluvan markan rahapoliittisen kevennyksen mahdollisuutta. Vuodesta 1988 nykypäivään Ruotsin ja Suomen 10 vuoden korkotaso on ollut lähes identtinen sekä markka- että euroaikanamme. Kelluvaan markkaan siirtyminen ei siis oletettavasti suoraan vaikuttaisi korkotasoomme, mikäli saavuttaisimme Ruotsin kaltaisen pienen ja kehittyneen maan uskottavuuden markkinoilla.

Elektroninen raha, pankkitalletukset, ovat pankin velkaa kuluttajille ja yrityksille (M1 ja M2-raha), jonka pankit ovat velvollisia vaihtamaan keskuspankin setelistöksi pyydettäessä. Kaikkia pankkeja ja rahoituslaitoksia käskettäisiin vaihtaa tileillä olevat eurot markoiksi suhteella 1:1. Tämän vuoksi kaikki pankki- ja luottokorttiostokset muuttuisivat uuden valuutan mukaisiksi käytännössä yhdessä yössä ja kaikki pankeista nostettavat käteisvarat leimattaisiin uudeksi valuutaksi. Käytännössä saatettaisiin tarvita kahden-kolmen päivän pankkivapaa, jonka aikana talletukset vaihdettaisiin markoiksi ja pankit valmistautuisivat setelistön leimaamiseen. Toinen vaihtoehto on käyttää käteisen nostorajoituksia sen aikaa, kun rahat saadaan leimattua. Hätätilanteessa Suomen koko maksuliikenne voitaisiin todennäköisesti hetkellisesti hoitaa euroilla tai jopa ilman käteistä rahaa aiheuttamatta taloudelle sen suurempia vaurioita. Pankkiautomaateista vaihdon jälkeen nostettavat eurot veloitettaisiin tileiltä kelluvan markan vaihtokurssin perustuvalla hinnalla vaihtoviikonlopun jälkeen. Euro-markka-vaihdos voisi luoda pankeille avoimen valuuttaposition, jonka riski voitaisiin minimoida johdannaisilla, jonka Suomen Pankki voisi mahdollisesti sopia EKP:n kanssa ennen toteutusta.

Murroskohtaa edeltävä aikataulu on valuutan vaihdoksissa yleensä pulmallinen. Suomen kohdallakin tulisi välttää ennakkoilmoitusta uuden rahayksikön käyttöönotosta, vaikka rinnakkaisvaluutan, markan, ulkoinen arvo ei todennäköisesti juuri poikkea eurosta (spekulatiivinen paine on sitä suurempi mitä enemmän kansallisella valuutalla on devalvoitumis- tai revalvoitumispainetta). Kaikki tärkeät päätökset oman valuutan käyttöönottoperiaatteiden valinnasta eduskunnan hyväksyntään olisi hyvä tehdä yhden viikonlopun aikana. Eduskunnan tulisi antaa mahdollisimman laaja valtuutus hallitukselle (erityisesti pääministeri ja valtionvarainministeri) toteuttamaan valuuttauudistus.

Yritysten sopimusvaluuttojen muuttamisessa euroista markoiksi pitäisi ottaa huomioon kaupalliset ja kilpailulliset asiat. Kansainväliset sijoittajat todennäköisesti hinnoittelisivat Suomen markkasopimukset nopeasti Ruotsin vastaavien käytäntöjen ja hintojen perusteella.

Kaikista euromaista juuri Suomi on optimaalisessa asemassa oman valuutan käyttöönottoon. Etelä-Euroopan maiden kohdalla tilanne on toinen, koska niillä siirtymä vaatii todennäköisesti väliaikaisia pääomakontrolleja ja pitkiä pankkivapaita. Saksa taas joutuisi, oikeutetusti, taistelemaan yksin vahvistuvaa markkaansa vastaan. Saksan näkökulmasta euro onkin kultamunia muniva hanhi, joka mahdollistaa sen 7% vaihtotaseen ylijäämän ja talouden vahvuuden.

On myös tärkeää vakuuttaa Suomen sitoutumista Euroopan unioniin ja sen lakeihin myös valuutan vaihdon jälkeen. Suomen tulisi lisäksi hakea hyvissä ajoin konsultaatiota prosessin kaikissa vaiheissa erityisesti EKP:lta. Finanssi- ja rahapoliittisesti Suomen tulisi rakentaa uskottava sitoutuminen markan inflatoitumisen välttämiseen jotta haitallisia heikentymisodotuksia ei pääse muodostumaan markkinoilla tai työmarkkinajärjestöjen keskuudessa. Ruotsin onnistuneen oman valuutan toimintamallin korostaminen ohjenuorana myös Suomelle olisi helpoin tapa kommunikoida suunnitelma kansainvälisesti.

Voidaankin sanoa että markan käyttöönoton teknistä toteutusta suurempi kysymys onkin päätöksen ajoitus. Nykytiedon valossa Suomen taloudellinen tilanne on heikentymässä eurojärjestelmän vaatimien rakenteellisten muutosten pitkittyessä. Tämä pahentaa Suomen velkaantumista, kilpailukykyongelmia ja julkisia vajeita. Tässä valossa myös markan käyttöönoton riskit kasvavat mitä enemmän aikaa kuluu ja Suomi kehittyy heikoksi euromaaksi, jonka intresseissä on Euroalueen muuttuminen tulonsiirtoliittovaltioksi.

 

Lähteet:

Kirjoitus on hyötynyt suuresti mm. Tuomas Malisen, Peter Nybergin ja Vesa Kanniaisen kanssa käydyistä keskusteluista.

Leinonen, H. (2007): “Muovista biteiksi – maksutavat murroksessa”, Euro ja Talous 4: 27-35.

Nordvig, J. (2014): “The Fall of the Euro: Reinventing the Eurozone and the Future of Global Investing”, New York: McGraw-Hill.

Pomfret, R. (2002): “IMF and the ruble zone”, Comparative Economic Studies, 44(4): 37-47.

Kuvan lähde: Federal Reserve Bank of St. Louis. Ennen 1.1.1999 euron käyttöönottoa Suomen markan euroarvo on saatu jakamalla FIM-kiinnityssuhteella 5,94573

samimiettinen
Sitoutumaton Helsinki

Olen #neuvottelijat-yhteisön moderaattori ja ylläpidän keskimääräisen suosittua #neuvottelija tube- ja podcast-kanavaa.

Olen toinen Uusi neuvotteluvalta (WSOY) sekä Neuvotteluvalta - Miten tulen huippuneuvottelijaksi? (WSOY, 5. painos) kirjoittajista. Osallistuin myös Euron tulevaisuus ja Miten Suomi voidaan pelastaa (molemmat Libera) kirjojen kirjoittamiseen.

Olen poliittisesti sitoutumaton mutta arvostan yli puoluerajojen kansallisesti hyviä neuvottelijoita. En anna sijoitussuosituksia ja mielipiteeni ja mahdolliset virheet ovat omiani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu