samimiettinen Menestymme kun saamme mitä haluamme, mutta onnellisia olemme vasta kun haluamme mitä saamme

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 39 min 5 s sitten

Liverpoolille paha tappio – Tottenham yhä pelissä mukana

29.11.2018 01:00

Useampi jatkopaikka varmistui jalkapallon Mestareiden liigassa keskiviikkona. Viime kauden finalisti Liverpool on lähellä putoamista jatkosta.

Paris Saint-Germain voitti Liverpoolin Pariisissa 2-1. Juan Bernat ja Neymar maalasivat PSG:n 2-0 -johtoon, eikä James Milnerin juuri ennen taukoa rankkarista iskemä kavennus Liverpoolille riittänyt.

Samaan aikaan Napoli voitti Belgradin Punaisen Tähden 3-1 ja nousi C-lohkon kärkeen. PSG on jäänyt Napolista pisteen ja Liverpool kolme pistettä.

Kristian Vesalainen heti vahva Jokereissa

28.11.2018 22:54

AHL:stä Jokereihin siirtynyt suomalaisen jääkiekkoilun superlupaus, hyökkääjä Kristian Vesalainen aloitti Jokereissa vakuuttavasti. Vesalainen teki maalin heti ensimmäisessä ottelussaan Jokereiden voittaessa Minskissä paikallisen Dinamon 4-1.

– Hyvä matsi ja hieno voitto. Pelattiin virkeät kaksi erää, mutta kolmas erä ei sitten ollut enää meiltä niin hyvä. Pääasia, että voitettiin, Vesalainen sanoi Jokereiden tiedotteessa.

Professori esittää Julian Assangelle turvapaikkaa Suomesta

28.11.2018 20:05

Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki (vas) esittää, että paljastussivusto Wikileaksin perustaja Julian Assangelle tulisi myöntää turvapaikka Suomesta.

Patomäki muistuttaa ehdottaneensa asiaa jo vuonna 2011. Nyt aihe on jälleen ajankohtainen, sillä äskettäin paljastui, että Yhdysvaltain viranomaiset ovat valmistelleet syytteet Assangea vastaan. Assange on pakoillut luovutusta ja Yhdysvaltain viranomaisia jo kuuden vuoden ajan Ecuadorin Lontoon-suurlähetystössä.

”Tämä on täysin järjetöntä” – Ekonomisti-poliitikko: Miksi ihmeessä hallitus kasvattaa yritystukea?

28.11.2018 19:12

Vihreä ekonomisti ja kansanedustajaehdokas Mikko Kiesiläinen arvostelee blogissaan hallituksen päätöstä lisätä kuljetustuen määrärahaa. Ympäristölle haitallisen yritystuen lisääminen on täysin järjetöntä toimintaa, Kiesiläinen katsoo.

Maailman hiilidioksidipäästöt kääntyivätkin nousuun – Vihreät: ”EU:n ilmastotavoite ei riitä”

28.11.2018 18:36

EU:n keskiviikkona julkaistua päästövähennystavoitetta on kiristettävä, linjaa vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto.

Hän huomauttaa YK:n ympäristöohjelman tiedottaneen tiistaina, päivää ennen EU:n ilmasto-ohjelman julkaisua, että maailman ilmastopäästöt kääntyivät kasvuun vuonna 2017 – ensimmäistä kertaa neljään vuoteen.

Kokoomuslainen selittää: Hallitus esti perintöveron ”betonoinnin” – Tämän takia kansalaisaloite hylättiin

28.11.2018 17:03

Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen kertoo blogissaan oman selityksensä sille, miksi valiokunta päätti jättää kansalaisaloitteen ilman eduskunnan täysistunnon käsittelyä.

Suomi rasistisin maa EU-raportissa – Tummaihoisten häirintä yleistä

28.11.2018 15:51

Suomi koetaan hyvin rasistiseksi maaksi tummaihoisten keskuudessa, selviää Euroopan unionin jäsenmaita koskevasta tutkimuksesta. Suomi oli kaikkein rasistisin maa niiden 12:n EU-maan joukossa, joita tutkittiin.

Airiston Helmi: Poliisi löysi syyskuussa 3 milj.€ käteistä – Oikeus ei suostu palauttamaan

28.11.2018 14:47

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on hylännyt Airiston Helmeen kytkeytyneen kotietsinnän kohteena olleen henkilön vaatimukset poliisin takavarikoiman käteisen palauttamisesta.

Keskusrikospoliisi kertoo Twitterissä, että henkilön vaatimukset takavarikoidun omaisuuden palauttamisesta hylättiin pääosin. Varsinais-Suomen käräjäoikeus määräsi omistajalle palautettavaksi kaksi sormusta.

Syyskuussa Turun saaristossa tehdyissä kotietsinnöissä poliisi löysi noin kolme miljoonaa euroa käteistä rahaa. Ainakin osa rahoista oli pantu muovipusseihin.

Zyskowiczin ja Niinistön riita: Vihreiden mallin laskenut ekonomisti kertoo totuuden ”miljardilaskusta” – keskituloiselle -13€/kk

28.11.2018 13:19

A-studiossa leimahti tiistaina, kun kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz syytti vihreiden perustulomallin maksavan miljardeja. Vihreiden Ville Niinistö kertoi eduskunnan tietopalvelun laskeneen perustulomallin olevan kustannusneutraali.

Kumpikin on oikeassa – tavallaan.

Formula ykkösten tähtiosastolle rynnii uusi sukupolvi – suomalaisia ei näköpiirissä

28.11.2018 11:43

Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin valtakausi Formula ykkösten kirkkaimpina tähtinä saattaa päättyä jo ensi kaudella. Vallan on ottamassa 1990-luvun lopulla syntynyt uusi sukupolvi.

Hamilton jatkaa Mercedeksellä nykyisen sopimuksensa perusteella vuoteen 2020. Myös Vettelin sopimus Ferrarin kanssa jatkuu vuoteen 2020 saakka.

Hamilton ja Vettel ovat olleet talliensa ykköskuskeja. He ovat päihittäneet suomalaiset tallikaverinsa Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen ajamalla ja ovat kauden edetessä ansainneet ykköskuljettajan kohtelun.

Eteneekö Sipilän hanke ensi kaudella? Tutkija: Yrittäjille kuin ”taikasana, jolla saadaan ay-liike pois puuttumasta asioihin”

28.11.2018 11:34

Retorisella tasolla työnantajat ja palkansaajat ovat yhtä mieltä siitä, että paikallista sopimista on edistettävä työpaikoilla. Siitä, mitä paikallinen sopiminen käytännössä tarkoittaa, ollaan kuitenkin varsin erimielisiä.

Tutkijatohtori Paul Jonker-Hoffrén Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksesta huomauttaa, että monet työehtosopimukset sallivat paikallista sopimista jo nyt. Esimerkiksi työajasta ja osin palkoistakin saa joidenkin tessien mukaan sopia paikallisesti.

A-studiossa leimahti Ben Zyskowiczin ja Ville Niinistön välillä: ”Se maksaa miljar..” – ”Minä kerron sen!”

28.11.2018 09:20

Kansanedustajat Ben Zyskowicz (kok) ja Ville Niinistö (vihr) ottivat tiukasti yhteen Ylen A-studion keskustelussa perustulosta. Zyskowicz syytti myös Yleä ”perustulopropagandasta”. Vihreät kannattaa perustuloa, kun taas kokoomus ajaa vastikkeellista perusturvamallia.

KSML: Nyt selvitetään – 130km/h kokeiluun jo 2020

28.11.2018 08:08

Liikennevirasto selvittää, voisiko vuonna 2020 Helsingin ja Tampereen välisellä moottoritiellä kokeilla 130 km/h:n nopeusrajoitusta, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

WP: ”En pidä tästä ollenkaan” – Trump uhkaa perua tapaamisen Putinin kanssa

28.11.2018 07:42

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa perua kahdenkeskisen tapaamisensa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa Asovanmeren konfliktin vuoksi. Trump kertoo asiasta The Washington Post -lehden laajassa haastattelussa.

Useita jatkopaikkoja ratkesi Mestareiden liigassa

28.11.2018 00:53

Jalkapallon Mestareiden liigan alkulohkoissa E, F, G ja H ei ole paljoa pelattavaa joulukuun päätöskierroksella. Lohkojen kahdeksasta jatkopaikoista seitsemän ratkesi tiistaina pelatulla toiseksi viimeisellä kierroksella.

E-lohkosta jatkoon menevät Bayern München ja Ajax Amsterdam. Bayern murskasi tiistaina Benfican 5-1 Arjen Robbenin ja Robert Lewandowskin tehtyä molempien kaksi maalia. Jari Litmasen aikoina 1990-luvulla monen suomalaisen suosikiksi noussut Ajax taas pehmitti AEK Ateenan Kreikassa 2-0 ja eteni ensi kertaa jatkopeleihin 13 vuoteen.

Viro hyväksyy sittenkin GCM-sopimuksen – Parlamentin äänestys haukutaan ”epäonnistumiseksi”

27.11.2018 19:55

Virossa hallitus on ilmoittanut hyväksyvänsä maan parlamentin äänestyksen tuloksen ja vievänsä Viron mukaan YK:n siirtolaisuusasiakirjaan, joka tunnetaan lyhenteellä GCM. Jälkipuheet maanantain äänestyksestä jatkuivat tiistaina.

Varoitus Virosta: Täysi sota voi alkaa Ukrainassa hetkenä minä hyvänsä

27.11.2018 19:05

Viron puolustusministeri Jüri Luik varoittaa Asovanmeren konfliktin seurauksista. Luikin mukaan Venäjän jatkuvat sotilaalliset aggressiot Ukrainaa kohtaan vaativat välittömiä toimia kansainväliseltä yhteisöltä, Viron yleisradio kertoo.

Venäjä laittoi pidätetyt ukrainalaiset televisioon – Ukrainan komentaja: Valetta

27.11.2018 18:11

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on julkaissut kolmen Asovanmerellä pidätetyn ukrainalaissotilaan lausunnot sunnuntain tapahtumista. ”Tunnustuksia” on näytetty myös Venäjän televisiossa, BBC kertoo.

Venäjä tulitti sunnuntaina ukrainalaisaluksia ja otti kolme Ukrainan alusta haltuunsa. Venäjä syyttää Ukrainan aluksia laittomasta rajanylityksestä miehittämänsä Krimin niemimaan lähistöllä.

Tutkijalta tyly arvio Juha Sipilän haaveesta: Kaksi syytä miksi vuoden 1995 temppu ei toistu

27.11.2018 17:14

Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän on hyvin vaikea toistaa Esko Ahon (kesk) ihmettä vuodelta 1995, arvioi politiikan tutkija, yliopistonlehtori Johanna Vuorelma.

Eduskunnan ”häpeällinen” päätös: Tässä keskustan selitys kansalaisaloitteen vaientamiselle

27.11.2018 16:36

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti tiistaina sivuuttaa perintöverosta luopumista vaativan kansalaisaloitteen käsittelyn eduskunnan täysistunnossa. Päätös jättää aloitetta koskeva mietintö tekemättä suututti nurinkurisesti oppositiopuolueet, joista yksikään ei kannata aloitetta eli perintöverosta luopumista.

Sivu « 82 | 83 | 84 | 85 | 86 »

Toimituksen poiminnat